Vintage albumi

Näköjään kirjoittelen sunnuntaisin näitä 

historian höpinöistä.

Pitääpä jo miettiä mitä ensi sunnuntaina esittelisi.

Niin nuoruudessani minulla oli 67 vuotta minua vanhempi ystävä.

Naapurin erakko täti.

Täti kävi postilaatikolla jne aina silloin kun muut eivät olleet liikkeellä.

Lapsi kun olin niin minua kiinnosti kovasti tämä täti.

En tiedä tykkäsi vai ei mutta vierailin tädin luona sinnikkäästi.

Ensimäistäkertaa join kahviakin tädin luona ja pahaa oli.

Sinnikkyys kai palkittiin ja meistä tuli ystävät.

Aikoinaan täti joutui vanhainkotiin ja vierailin siellä käytävillä. Nimittäin suurten talojen entiset tyttäret ja emännät eivät torpan tyttöä hyväksyneet huoneeseen päivisin.

Olin jo aikuinen kun täti yli 90 vuotiaana kuoli.

Sukulaisia oli paljon jakamassa tädin omaisuutta ja yksi heistä tunsi minut hyvin.

Hän halusi muistaa minua ja antoi minulle tädin vanhan puisen kyntilläjalan 

ja tämän

Tädin albumin 20 luvulta.

Siellä on monenlaisia kuvia siltä ajalta tätin nuoruudesta.

Tätä albumia säilytän artenani. minun oma vintage albuumini.

Turbaani

Suuri Käsityö lehti on jo tullut jonkun aikaa minulle.

Yleensä vaan katselen sitä,

 tai ajattelen tehdä sitten joskus..............

Nyt viimeisessä numerossa oli sitten sellaisia ohjeita, 

että oli pakko heti kokeilla.

Turbaani pipo

Suuri Käsityö 9/2012

s. 56.

Neulominen oli helppoa ja nopeata, 

mutta vähän joutui miettimään turbaanin kokoamisessa.

Tein samalla kaksi eri vahvuisista langoista.

Toisesta tuli ihan sopivan kokoinen 

ja toisesta turhan suuri.

Kutomaan taas, taas

Oli taas pakko päästä kutomaan

Pakko?

No ei todellakaan.

Mattoja on lattia täynnä ja varasto pullilaan odottamassa sitä tulevaa kotia

No onneksi on naapurin täti, joka tarvitsee mattoja

Siis kutomaan.

Yksi puolikas vapaapäivä on kulunut yhden maton kanssa,

 ja lauantaina olisi tarkoitus tehdä toinen.

Onneksi on naapurin tätejä, 

että pääsee kutomaan.

Pienikin voi olla suuri

Tässä taas näiden muutto tavaroiden innoittamana esittelen jotain vanhoja aarteitani, 

perittyä tai itse tehtyjä.

No tämä ei nyt ole varsinainen käsityö tai en nyt sen teollisesta tekotavasta kylläkään ole perillä.

Nimmitäin kun jo edesmennyt tätini oli köyhä opiskelijatyttönen vuonna 1958 hän mietti silloin mitä ostaisi äidilleni joululahjaksi. No rahaa ei ollut paljon, mutta halu muistaa sisartaan oli. Niinpä tätini osti tämän suolalusikan jostakin halvalla.

Siitä lähtien äitini ei osannut muulla mitata suolaa kuin tällä lusikalla.

Asunnot, paikkakunnat äidilläni vaihtuvat mutta suolalusikka pysyi aina arvossa.

Nyt tämä lämmöllä annettu suolalusikka on ollut minulla jo vuosia, äitini kokkamisten loppetua.

Tämä muistuttaa minua tietysti tädistäni ja äidistäni, mutta myös siitä kuinka pienikin lahja voi olla saajalle arvokas.

Vaalin nyt suolalusikan historiaa.

Vanhoja, vanhoja, mutta silti käytössä edelleen

Nyt kun nämä kahden asunnon tavarat tuli kaikki tänne yhteen niin tulipa paljon erilaisia etupäässä kudontatöitä tänne, mitä vuosien varrella äidin kanssa tehtiin.

Kaikista en muista kumpi on tehnyt.

Tässäpä muutama tyyny joilla on jo jonkun verran ikää.

Näissä on kaks poppanakudetta ja kolmantena samenttilanka.

Veikkaisin että äitini on nämä kutonut enkä minä.

Tästä ei taas ole mitään epäselvyyttä tekijästä.

Kudoin aikoinaan, siis kauan sitten, jonkun verran raanuja. 

Niistä jäi lankoja , joista tein muutaman tyynynpäälisen. Malleja mulla ei ollut vaan ihan omasta päästä työtä tehdessä ne suunittelin ja toteutin.

Valmista tuli

Viimeaikoina ei oikein mikään ole tullut valmiiksi

ei asunnon kuntoon saattaminen, ei käsityöt.

Kaikki vaan junnoo paikoillaan.

Sentään olen saanut yhden työn pitkästä aikaan valmiiksi.

Niin tämän tyynyn.

Kudoin niin että minulla meni koko matkan keltaista tosi ohkasta trikoista matonkudetta.

Lisäksi meni viisi erivärisiä ja vahvuista lankaa etupäässä langanpätkiä.

No kaipa sille pitäisi tehdä vielä kaveri,

 kun on tuota keltaista ohuenlaista kudetta  vähän liian kanssa.