Näköjään kirjoittelen sunnuntaisin näitä
historian höpinöistä.
Pitääpä jo miettiä mitä ensi sunnuntaina esittelisi.
Niin nuoruudessani minulla oli 67 vuotta minua vanhempi ystävä.
Naapurin erakko täti.
Täti kävi postilaatikolla jne aina silloin kun muut eivät olleet liikkeellä.
Lapsi kun olin niin minua kiinnosti kovasti tämä täti.
En tiedä tykkäsi vai ei mutta vierailin tädin luona sinnikkäästi.
Ensimäistäkertaa join kahviakin tädin luona ja pahaa oli.
Sinnikkyys kai palkittiin ja meistä tuli ystävät.
Aikoinaan täti joutui vanhainkotiin ja vierailin siellä käytävillä. Nimittäin suurten talojen entiset tyttäret ja emännät eivät torpan tyttöä hyväksyneet huoneeseen päivisin.
Olin jo aikuinen kun täti yli 90 vuotiaana kuoli.
Sukulaisia oli paljon jakamassa tädin omaisuutta ja yksi heistä tunsi minut hyvin.
Hän halusi muistaa minua ja antoi minulle tädin vanhan puisen kyntilläjalan
ja tämän
.jpg)
Tädin albumin 20 luvulta.
Siellä on monenlaisia kuvia siltä ajalta tätin nuoruudesta.
.jpg)
Tätä albumia säilytän artenani. minun oma vintage albuumini.
Hieno tarina ja albumi! Vai on Suomessakin ollut vielä noin vähän aikaa sitten luokkajakoa:(.
VastaaPoistaSitkeys tosiaan palkitaan:). Nyt 2000-luvulla entisessä kotitalossamme asui varsin yrmy naapuri, joka ei tervehtinyt ketään eikä jutellut kenellekään. Kun pari vuotta olin sitkeästi tervehtinyt häntä iloisesti ja toivotellut juhlapyhiä jne. hän yhtäkkiä kerran vastasikin. Kului vielä melkein vuosi ja sitten ystävystyimme:). Kävin kylässäkin monet kerrat.
Niinpä ei niin kaukaa kuin 80 luvun loppupuolelta. Kyllä se silloin järkytti.
VastaaPoistaIhana tarina ystävyydestä. Meistä jokainen tarvitsee ystävän, se kaikista yrmyinkin.
VastaaPoista