Jonna Jolkinin Uumenhuivi.
Suomalaista villaa, sitä minun suosikkia.
Tämä meni lahjaksi syntymäpäiville ja saaja oli iloinen tästä.
on kiva aina antaa silloinkun saaja arvostaa käsityötä.
toisenlaistakin vastaanottoa saa valitettavasti.
No taas kuvat poikittain.
Mitäs sitä mallia vaihtamaan.
Halusin kokeilla inkiväärikauluria kahdella erivärisellä lampaanvillalla.
Minun ensimmäinen Vertices unite huivi
ja ensimmäinen Stephen Westin neulemalleista.
Englanninkieliset ohjeet tuottaa hieman tuskaa minulle,
niin tämäkin työ kesti yli puolivuotta.
Sitkeys sittenkin palkittiin ja olen lopputulokseen tyytyväinen.
Taas kun tulee talvipyöräilyajat,
niin tämä on hyvä huivi takin alle viimaa vastaan.
Hissukkahuivi Butik frillan ohje,
kahdella silkkimohairilangalla neulottu huivi.
Huivi tuli nopeasti valmiiksi,
ja varsinkin kun kesken neulomisen päätin sen antaa syntymäpäivälahjaksi heti.
Tällaisen voisi tehdä vastoista löytyvistä silkkimohaireista myös itselle.
Anna Heinon Piparihuivi on valtavan kokoinen,
mutta kevyt.
Kahdella lampaanvillan langalla kaksinkertaisena neulottu huivi.
Lankaa kului vajaa 200g.
Huivista tuli kyllä ihana kun lankojen värit vähän poikkesivat toisistaan.
Anna Heinon Pipariina huivi
villasilkkilangasta.
Tätä huivia olen suunnitellut 90-vuotiaslahjaksi.
Lanka ei ollut mitään mukavinta neulottavaa,
mutta kastelussa muuttui pehmeämäksi.
Kiva malli oli ja vois tehdä toistekin.
Kaikkiaan 6 huivia,
etupäässä pieniä tuli tehtyä.
Rusettihuivia tuli tehtyä useampi.
Mielenkiintoisin oli mosaikkihuivi.
Kun tekniikasta pääsi jyvälle,
niin se oli mukavaa ja nopeaa.
Masaikkineuleesta innostui Strömsöön tv ohjelman kautta.
Lankana kotoa löytynyttä merinolankaa,
joskin punainen loppui kesken
ja juuri samanmerkkistä lankaa en mistään löytänyt.
Tuubihuivija ei ole juuri tullut neulottua.
Tämä huivi tehty kauan kaapissa ollesta filhelminalangasta.