Viimevuonna tuli ommeltua paljon mekkoja.
Kaikkian 9 vaatetta joista 5 oli mekkoja.
Tuli paljon oppitua ompelunsaralta uutta,
jopa voisi sanoa että edistyin ompelutaidossani.
Viimevuonna tuli ommeltua paljon mekkoja.
Kaikkian 9 vaatetta joista 5 oli mekkoja.
Tuli paljon oppitua ompelunsaralta uutta,
jopa voisi sanoa että edistyin ompelutaidossani.
Tämä tunika ei siedä kovin kovaa syynämistä läheltä,
sen verran virheitä on ompelussa tullut,
Kaavat löytyi mekkoon Suuri käsityö 8/2025 lehdestä.
Joskin en tehnyt mekkoa vain tunikan
työpuserokseni.
Ostin taas Ommelisesta kaavan, tälläkertaan toppimekonkaavan.
Taas hyvän fideon avulla selvisin sellaisista
ompelun saloista kuin taskujen ja nyörikijan ompelusta hyvin.
Ainua asia minkä muutan seuravaan toppikekkoon,
että yläosa on minulle liian pitkä ja ryppyyä tulee vähän liikaa vyötärön yläpuilelle.
No tämä on pienimuutos.
Kuvasta huonosti näkyy rypytys.
Minulla oli tähäntarkoitukseen tarkoitettua rypytyskuminauhaa,
mutta sen ompeliminen oli todella tuskaa.
joten vanhanaikaisesti tein sitten rypytyksen.
Sama ommellisen kaava kuin edellisessä mekossä,
mutta kun kangas on erillainen niin tämä näyttää kovin paljon suuremalta.
Minun ompeluija ei voi aina sanoa onnistuneiksi,
mutta tämä Unnelmaisenkaavalla ommeltu mekko on sitä.
Hyvä fideo tukena takasi ompelun.
Opin jopa taskun ompelun,
kun ennen olen aina ohittanut taskun ompelun kun kuitenkaan en osaa.
Tässä oli jo ompelisemisen iloa mukana!
Kulutan töissäni paljon tunikamallisia puseroita.
Tässä taas yksi lisää siihenkäyttöön ommeltu pusero.
Kankaan ostin Tampereen messuilta parivuottasitten.
Olin silloin juuri hurahtanut ompeluun ja kankaat kiinnosti kovasti.
Katto minkäverran kankaita sain ostaa mesuilta oli jo ylitetty reilusti,
mutta tämäkangas oli pakko ostaa vielä ennen kuin lähdin linja-auton kyytiin kotia kohti.
Tästä Ommellisen silitettävästä teepaita kaavasta
on tullut mun luottokaava.
Kaulus mikä usein minulle tuottaa ongelmia on tässä hyvä.
Majapuusta ostetusta kankaastakaan ei ole huonia sanottavaa,
vaan sopii monien vaateiden kanssa.
Ompelutöitä tuli kaikkiaan 10 valmiiksi.
Yllätys itsellekin,
kun tuntuu että ei juuri ole ommellut.
Suunitelmia on enemmän kuin toteutuksia.
Lähes kaikki ovat työpuseroita.
Ompelutaidoissa olen vieläkin aikaalussa,
mutta jotain kehitystäkin on tapahtunut.
No syksyisen sienimetsäkankaan muodossa.
Ihastuin tähän kankaaseen heti kun näin netissä mainoksen tästä.
Työpusero luottokaavalla siitä sitten tuli,
Ihania kankaita ei voi vastustaa !
Majapuulla oli taas avoimet ovet päivä ja pyöräilin sinne.
Ylimäisestä pitäisi ommella mekko ja alimaisesta
tunikapusero työhön.
Tämän kankaan ja kaavan ostin Tampereen messuilta.
Kaava piti olla silitettävä kankaalle ja sitten vasta leikattava.
No silitys ei onnistunut alkunkaan.
Hieman tuli pieni,
mikä on yllätys kun ylensä tulee liian suuria minun omeluksistani.
Jokuviikko sitten tuli käytyä Turun käsityömessuilla,
vaikka kovin lupasin että en mene sinne.
No suomalaista lampaan villaa ja lisäksi alpallaa tuli sitten hankittua.
On hyvä että suomalainen lampaa villa on nosteessa.
Monia pientiloja oli myymässä eikä niitä lankoja sitten voinut vastustaa.
Eilen kävin sitten Majapuun avoimissa ovissa. Yksi kankagas oli tarveostos
no........muiden ohi ei sitten päässyt.
Kuva näyttää vähän heikosti tätä ihanaa kangasta.
Kangas oli hyvä, mutta ompelukaavassa olisi ollut parantavaa.
Tämä kaavamalli on ollut minulle sopiva,
pusero ei purista töissä toimiessa.
Kun vielä oppisi kaulaukon ompelemaan paremmin,
niin voisi olla jopa tyytyväinen omista taidoista.