Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

perjantai 30. huhtikuuta 2021

Uusvanha ompelukone

 

Olin ompelukoneen tarpeessa satunaisiin ompeluksiin.

Uutta en halunut ostaa.

En varsinkaan liian teknisiä.

No marketeista ja ruokakaupoistakin

katselin ompelukonetta,

mutta halvoista hinnoista huolimatta ne arveluttivat.

Lopulta löysin tämän 

käytetyn Eva merkkisen peruskoneen

ompelukoneliikkeestä.

Kone oli huolettu ja ohjekirjakin oli vielä tallessa.

 

 


torstai 29. huhtikuuta 2021

Kirjoneulesukat kahdella värillä

 

Pitkästä aikka tuli tehtyä pitemät kirjoneule sukat.

Näidenkin ohje löytyy uusimmasta novitalehdestä.





keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Lähistön luontopolut

 

Kotikunnassani on monta luontopolkua, 

mitkä on edelleen minulle aika tuntemattomia. 

Nyt lomaviikollani lähdin yhdelle niistä.

Tiesin tämän reitin olevan yksi suositummista,

väkeä kyllä oli paljon.

Pieni pettymys oli kun reitti oli aika huonosti merkattu.

sivupoluillekin eksyin silloin tällön.




torstai 15. huhtikuuta 2021

Tätäpäivää sukissa

 

Ostin uutta sukkalankaa, missä on 25% ternseliä.

Lanka on pehmeätä ja oli ihan hyvä neulomisessa.

Lanka Tencel Raggi



lauantai 10. huhtikuuta 2021

Kolmiohuivi

Posti tuo minulle säänöllisesti Novitalehden.

Usemmalla kerralla en löydä mitään mitä tekisi

 tai yhden ohjeen jonka voisi toteuttaa.

Usemiten sekin jää tekemättä.

Tälläkertaa oli toisin.

Uusimmassa novita lehdessä oli vaikka kuinkamonta,

joita haluan tehdä.

Tämä huivi oli yksi niistä.

Tämä oli kivan vaihteleva.

Oli pitsiä,kirjoneuletta,ainaoikeeta jne.

Ku lankakin oli tosipehmeetä,

niin mikäs neuloessa.

Lanka Katian Concept Kashwool

Malli Perenna- neulottukolmiohuivi. Novita 2/2021


 

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

tiistai 6. huhtikuuta 2021

lauantai 3. huhtikuuta 2021