Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Nämä ovat sitten kauhian tarpeelisia!

Viimepäivät ovat olleet aika kiireistä aikaa minulle.
Eipä ole juuri kerinnyt 
virkkuukoukkua  käteen ottamaan.

Mutta nyt kun vähän alkaa helpottaa,
pitää aloittaa jostain oikein tarpeelisesta.
Aivan, miksihän en  ole ennen tehnyt näitä?

No mitäs nämä niin tarpeeliset pussukat sitten ovat?
teepussin laukkuja.
kylmä kai niille tulee ilman näitä.
No selailin tätä ihmeellistä nettiä,
ja törmäsin näihin.
pitihän sitten tehdä näin hassuja laukkuja.

Tämä kai on sitä rentoutumista
 kun saa tehdä ja nauraa samalla.

Eikai sen käsityön tarvitse aina niin vakavaa olla?

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Lintu lentää.


Linnut lentävät ahkerasti pois näinäpäivinä.
No en tiedä minne tämä lintu lentää,
vai lentääkö ollenkaan.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Äidin tekemä matto

Sain tässä yhtenäpäivänä puhelinsoiton,
erältä syntymäkyläni tädiltä.
Hän oli joskus kauan, kauan sitten voittanut 
äitini kutoman maton 
arvonnasta.

Nyt sitten tämä täti kysyi jos haluaisin sen itselleni,
 kun eivät ole sitä käyttäneet 
ja eivät jatkossakaan tarvitse,
lupasin tulla hakemaan
ja tänään sitten hain.

Ennen hakua mietin milloinkohan äiti on sen kutonut?
tunnistanko sen äitini työksi?
Kuinkahan pitkä se on?
Joku kyllä sanoi ettei se varmaan pariametriä pitempi matto ole 
kun on ollut arvontamatto.

Äitini tunteneena ajattelin toisin.
Vähintään 3metriä.


Tässä se sitten on!
Ja ihan tunnistettava äitini matto!


Tällainen raidotus oli ihan tyypillistä äitini matoissa.
Niin ja se pituus.
noin 4.40cm + hapsut.


lauantai 14. syyskuuta 2013

Kaffepaussikortti


lauantaipäivää kaikille!

Kaffepaussia tässä tämänpäivän
haasteiden keskellä kaipaan.

torstai 12. syyskuuta 2013

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kiireet jatkuu........


Kiireet vaan jatkuu päivästä toiseen.
Ei kerkiä virkkaamaa, kutomaan
ja ei oikein sitäkään mitä pitäisi kovasti
juuri tehdä.

Onneksi tuli tehtyä muutamia kortteja
jokinaikasitten,
jotta ei tämä blogikirjoitelu täysin unohdu.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ensimmäinen oviranssi solmintapuussa tehtynä



Vähän aikaisemmin esittelin  tätä solmintapuuta.
Siinä silloin työn alla tämä ovikranssi.


Niin tässä vekotimessa on kolme naulaa. 
Sinisten naulojen alta tulee loimilanka.
ja taas valmis solmunauha jää yhden naulan taakse.
Väliin tehdään ryijysolmuja haluamasta materiaalista.

torstai 5. syyskuuta 2013

Ihan omasta päästä keksitty.

Suurin osa varsinkin neule ja virkkaustöistäni
on jonkun kirjan tai lehden mallin mukaan tehty,
tai sitten jostain olen saanut ideaa ja siitä kehitellyt jotain.


  Mutta tämä tekele on ihan itse pähkäilty pannunalunen.
päälipuolella neljä rosekukkasta paperinarusta
ja toisellapuolella on samankokoinen neulottu palanen.




keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Uusi turhake


Setäni ja tätini oli kylässä,
ja setä totesi onko tämä nyt se turhake?
Niin tuli lauantaina ostettua uuden
Desingn Alice A tuotteen.
Siis mikä tämä on?
Ryijysolmupuu! Siis ryjysolmunauhantekoon.
No tässä on teonalla oviranssi
poppanasta ja paperinauhasta.

Turhake tai ei,
mutta mukava laite tämä on!
Mitä muuta tällä voi tehdä, no ainakin mattoja.


tiistai 3. syyskuuta 2013

Ei ihan omaa tekemää


En, en ole värjäykseen hurahtanut.
Langat ovat itse ostamia,
mutta ystäväni on nämä langat värjänyt.

Pitkä talvi on edessä joten
mitähän näistä sitten saan aikaiseksi.

maanantai 2. syyskuuta 2013