Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

torstai 29. joulukuuta 2016

Kuviota ja värillistä


Kovin monta sukkaparia
en tänävuonna ole neulonnut.
Kauneimmat villasukat kirja
innoitti tämäkin sukan tekoon.
Kuvio ei vaan oikein taas näy kunnolla.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Polvisukat lapselle

 Virkkaus ja sukat ei oikein ole kuulunut
yhteen minun sukissani,
mutta nyt tätäkin tuli kokeiltua.
Ohje löytyy uudesta
 kauneimmat villasukat kirjasta




maanantai 26. joulukuuta 2016

tiistai 20. joulukuuta 2016

Leivontaohjeita jällein


Tänä jouluna en ehdi,
opiskelukiireiteni takia
yhtään leipoa.
 

Yleensä leivon vähän liikaakin,
mutta nyt olen tehnyt
vain näitä kortteja
missä on leivontaohjeita.
 





tiistai 13. joulukuuta 2016

Lumihiutaleita


No eipä noita lumihiutaleita tuolla ulkona oikein nyt.
Ei ainakaan näin suuria 
kuin tässä kortissa.

perjantai 2. joulukuuta 2016

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

3d ja leivontaohjeita kortissa.


Aina tulee tehtyä jokunen 3d kortti,
vaikka niistä yritän päästä jo pois.
No näihin on ahdettu muutakin kuin pelkkä 3d kuva.
 

tiistai 29. marraskuuta 2016

Pakkaspäivä


Tänään alkaa olla oikein kunnolla pakkasta
täällä länsirannikollakin.
Siis tällaiseen päivään tämä kortti.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Olihan sillä minäkin. Kädentaitomessut 2016

 Olin taas vuoden tauon jälkeen
kädentaitomessuilla Tampereella.
Mietin ensin meneväni junalla,
mutta sitten taas menin lähiseudun 
matkatoimiston matkaan.


Etukäteen  tiesin että viidentunnin aika
ei riitä joka paikkaan tutustumiseen,
joten juoksin aikapaljon,
että edes jotakin näki.
Ensivuonna voisi kyllä miettiä jotain muuta
matkaa sinne tai olla jopa yötä!
Lanka kaupat ohitin kaikki ajanpuutteen vuoksi,
paitsi kudontatarvikkeiden myynti paikat.
Korttiaskartelun paikat vei kovasti aikaa,
ja kaikkia niitäkään en ehtinyt kunnolla  tutkia.

Pari näyttelyä tuli kuvattua,
muuten olen aika huono kuvaaman.

Ajanpuuttesta huolimatta,
messuilla oli taas mukava olla.



maanantai 21. marraskuuta 2016

Lumihutale ja kuusi stanssi


Lumihiutale stanssi on ollut jo muutamanvuoden minulla,
paljon olen sitä käyttänytkin.
kuusia on ollut myös monen kokoisia ja muotoisia,
nämä kaksi on uusia kuusi stansseja.

torstai 17. marraskuuta 2016

Äidin ohjeella maksapihvijä


Voi kuinka muista,
miten äiti muinoin teki niin makoisia maksapihvejä.
Niitä söivät nekin vieraat meillä,
jotta ei maksaruokia yleensä syöneet.
Monet kerrat äiti kirjoitti ohjeen minulle,
mutta en löydä niistä yhtäkään.
Ei auta kuin muistella miten ne tehtiin,
kun juuri sellaista ohjetta ei löydy mistään keittokirjasta.
Yleensä maksapihviin laitetaan perunaa,
mutta näihin keitettyäriisiä.
Ei näistäkään tullut yhtä maukkaita,
kuin äidin tekemänä aikoinaan,
mutta muistinvaralla olen kai oikealla jäljellä
miten niitä aikoinaan tehtiin lapsuudenkodin tuvassa.



tiistai 15. marraskuuta 2016

Tavanomaista


Aina sitä ajatellee tekevään jotain uudenlaista,
mutta näitä tavanomaisia minulle
tulee aina tehtyä.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Tämänvuoden ensimmäiset sukat


Taitaapa olla niin, 
että nämä on tämänvuoden ensimmäiset sukat.
Malli uudesta sukkakirjasta.
Vaan ei kovin hyvin näy kun on kirjava lanka.

perjantai 11. marraskuuta 2016