Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Vaalea loimi ja tumma kude

Nämä kaksi on kudottu ruskealla puuvillalangalla.

Jotenkin paremmin toimikassidos tulee näkyviin paremmin,

kun vaalealla kudottuna.




 

perjantai 25. syyskuuta 2020

Puuvillasukat

 


Kesällä tuli ostettua puuvillallista sukkalankaa.
No kesä on jo ohi tässävaiheessa
kun sukat valmistui



keskiviikko 23. syyskuuta 2020

maanantai 21. syyskuuta 2020

Kolmas huivi

 

Kesän kuluessa tuli tehtyä kolme huoivia.
Tämä niistä viimeinen.
Ohje oli englaninkielinen,
mikä toi haastetta lisää.




sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Leppäkerttuja

Lautasliinakuvassa ja
nauhassa leppäkerttuja.
Paljon näihin kortteihin ei voinut lisäillä,
eli aika pelkistäen menty..



 

lauantai 12. syyskuuta 2020

Perushuivi

Aika yksinkertainen malli.
Tein sen kokoisen mitä 100 grammasta
merinosilkkilangasta sai.
Ihan riitävän iso tuli.




 

perjantai 11. syyskuuta 2020

torstai 10. syyskuuta 2020

keskiviikko 9. syyskuuta 2020

tiistai 8. syyskuuta 2020

Koivikkoa

 

Kaksi kesäistä koivumetsä korttia.
No eivät oikein enää ajankohtaisia
kun syksyä kohti mennään.



perjantai 4. syyskuuta 2020

torstai 3. syyskuuta 2020

keskiviikko 2. syyskuuta 2020

tiistai 1. syyskuuta 2020

Onnea uuteen kotiin kortti

 

Useasti käy niin kun saa jonkun tilaustyön nopealla ajalla tehtäväksi, siitä ei synny kovin kummoista korttia.Sittenkun alkaa tekemään seuraavia samasta aiheista  ilman painetta tulee parempia. Näin kävi myös näille uuteen kotiin korteille.