Yöpaita tästäkai tuli ,
jos ei kehtaa mekkonapitää edes mökillä.
Kielokortin jälkeen kielopaita.
Ihastuin tähän kankaaseen kangasriehassa,
joten oli pakko se ostaa.
Leikkasin putouspaidan kaavojen mukaan
kotiliesenkösityöön trikoo lehdestä.
Kaava oli ihan hyvä mutta tuli leikattua liian isolla vaatekoolla.
Joten puserosta tuli aika iso.
Pesin sen heti 60 asteessa, mutta sekään ei auttanut.
Täytyy miettiä miten sitä voisi kaventaa .
Jälleen kerran
Ihastuin tähän kankaseen oitis kangasrihassa.
Kanhaspala oli pieni,
minkä myyjä väitti riitävän teepaitaan.
Riitikin mutta hihat jäi vähän lyhyeksi.
Lopputuloksessa se ei enää haittaa.
Linnut on aika keskiössä näissä korteissa.
Joskus pohjapaperin valmiitkuvat on aika haastavia
koristaa,
no näissä oli tilaa muulekin.
Tästä puserosta tuli jättisuuri minulle.
Piti pestä valmis pusero 60 asteessa
ja pienenihänse vähän.
Väljä pusero se edelleenkin on.
Kortin saaja on aikoinaan palkonkin soittanut kitaraa.
Pohjan väritys olisi ehkä saanut olla toisenlainen.
Kaavojen piirttämistä ja leikaamista on oikeen kunnolla harrastettu.
Niin lehdistä kuin kaavaarkeista.
Oma lukunsa on ollut PDF kaavat.
Niiden askartelussa on kulunut aikaa.
Pullaa tulee tosiharvoin leivottua yhdenhengen taludessasa,
vaikka pakastinkin on.
Netissä pyöri kahvikierteiden ohjeita ja innostuin kokeilemaan.
Vähän erillainen taikinnanvalmistus,
mutta näitä voisi hyvin leipoa mökillä.
Eilen oli Nupunauto liikkeelä täälläpäin.
Erityisesti pelarguukanagas innosti kovasti.
Se on ihan toinen juttu milloin saan nämä ommeltua.
Todella harvoin virkkaan.
No aloituksia on ollut jokunen,
mutta sitten se on tyssännyt,
kun työnjälki ei tyydytä.
No tämä kaulaliina tuli sentään valmiiksikin.