Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Monien vaikeuksien kautta valmis!


Tätä neuletakkia on tehty kuin sitä,
kuuluisaa kirkkoa.
Pitkään, neuloen, purkaen ja
taas neuloen.
Se hyvä puoli tässä on ollut,
 että  kauan kaapissa lojuneet langat
tuli viimein käytettyä.
 

Oman haasteen asetti langan määrä,
eikä lankaa jäänyt kovin montametriä 
työn valmistuttua.
Lankana jakii ja bambua ,
mitä ei mistään enää saa.
Takakappaleen neuloin kahteen kertaan,
kun muuten ei olisi lanka riittänyt.
 

Tämä neulejakku on sitten kolmas tämänvuodenpuolella,
mutta nyt ei vähäänaikaa jakkuja.
 

torstai 28. huhtikuuta 2016

Raikas kahvikakku


Raikas, limeenmakuisen kakun ohje löytyi
Herkkuleivonta lehdestä 3/2016.
Tähän olisi pitänyt keittää jokin limesiirappi,
mutta en tehnyt sitä.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Granattiomenapiirakka


Tämä ei ole niin edustava kuva piirakasta,
mistä ei tullut niin eriomaisen kaunis piirakka.
Nimittäin tuli laitettua taikina liian pieneen vuokaan,
no onneksi laitoin pellin alle,
 joten ei tarvinnut uuninpesua suorittaa.
Ohje löytyy uusimmasta Leivontalehdestä.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Ihanan helpot lusikkaleivät!


Todenteolla lusikkaleivät voivat olla helppoja tehdä!
Näiden lusikkaleipien ohje löytyi blogista
Ranteita myöjen taikinassa.
Rasvaa ei käristetä tässä vaan vatkataan farinisokerin kanssa.
Todella pehmeitä ja herkullisia.
Suosittelen,
kuten eräs mainos sanoo.


maanantai 25. huhtikuuta 2016

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Lankakeriä


Lankojen osto on pysynyt aika hallinnassa
tänävuonna.
No näitä kirpputori ja muualta vanhojen lankojen osto
on ollut muuta kuin hallittua.
Etupäässä puuvillalankoja olen metsästänyt.
Tässä puuvillaviskosi keriä.
 

torstai 14. huhtikuuta 2016

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Keräily jatkuu......


Taas löytyi yksi 50 - luvun 
Mary Oljen käsityökirja.


Mielenkiintoisia ohjeita 
ja oikein värikuvin kuvattuna.
 

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Mainostamista


Tuolla fb.n puolella,
askartelukirpiksessä
myyn 
stansseja,vintakekuvia ja servettejä.
Käyppä katsomassa sielä!

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Neljäs huivi

 Tämänvuoden huivinteko tavoite on
hyvässä aikataulussa.
Huivi numero 4 tuli tehtyä jo maaliskuun aikana,
ja annettu eteepäinkin jo silloin.

Ensimmäistä kertaa myös kokeilin.
"pingoitusmattoani"
Malli Eiku ,mikä löytyy Ulla 3/11.


sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Valkosuklaavadelmapiirakkaa


Yleensä tulee tehtyä uusimmasta leivontalehdestä,
jotain hyvää tai ei onnistunutta,
kerran ja siihen se jää 

Tätä valkosuklaavadelmapiirakkaa
on tullut tehtyä jo toisen kerran,
eipä taida jäädä tähän.
Todella hyvää ja helppo tehdä!


lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kovin kevyt


Toinen tämän vuoden tekemäni neule,
on oikein höyhenenkevyt.
Lankaa tähän meni 
hieman yli 150g.
Lankana on virosta ostamani
  ohut puuvillapellava lanka. 


Malli löytyy uusimasta
kauneimmat käsityö lehdestä.

Ihan tällä jakulla ei vielä tuolla kevätilmassa selviä,
mutta kesää kai tämä neule odottelee.