Tässä taas näiden muutto tavaroiden innoittamana esittelen jotain vanhoja aarteitani,
perittyä tai itse tehtyjä.
No tämä ei nyt ole varsinainen käsityö tai en nyt sen teollisesta tekotavasta kylläkään ole perillä.
Nimmitäin kun jo edesmennyt tätini oli köyhä opiskelijatyttönen vuonna 1958 hän mietti silloin mitä ostaisi äidilleni joululahjaksi. No rahaa ei ollut paljon, mutta halu muistaa sisartaan oli. Niinpä tätini osti tämän suolalusikan jostakin halvalla.
Siitä lähtien äitini ei osannut muulla mitata suolaa kuin tällä lusikalla.
Asunnot, paikkakunnat äidilläni vaihtuvat mutta suolalusikka pysyi aina arvossa.
Nyt tämä lämmöllä annettu suolalusikka on ollut minulla jo vuosia, äitini kokkamisten loppetua.
Tämä muistuttaa minua tietysti tädistäni ja äidistäni, mutta myös siitä kuinka pienikin lahja voi olla saajalle arvokas.
Vaalin nyt suolalusikan historiaa.
Todella ihana perinne.
VastaaPoistaSillä onkin runsaasti tunne-arvoa, jota ei rahassa voi mitata.
VastaaPoista