Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Konstit on monet

Äitini aikoinaan sanoi entisen emännän tokaisun.
Konstit on monet kun kissalla pöytää pyyhki.
No minä en onneksi tuota konsti ole käyttänyt
 vaan tällaisen viritelmän / tuunauksen tein
 kylmään kerrostalo asuntooni.


Minun työpöytäni on niin vetoisen ikkunan edessä 
ettei mitään asiaa korttien ym askartelun tekoon.
 Kaikki juuri järjestelmäni tarvikkeet pysyvät hyvin järjestyksessä 
kun en pysty niitä käyttämään.
Mutta jospa nyt voisi jo jotain tehdäkin.

Tänään olen miettininyt miten paljon käsitöiden ym kädentöiden tekeminen auttaa
 kun kiukuttaa, murehdittutta tai
 muuten vaan ottaa päähän.

Sain tänään toisesta asunnostani, 
jossa ennen asuin värivalokuvia,
 mitkä ei olleet mitään mieltä ylentäviä.
Mietityttää, ja samalla on kiitollinen miten siinä asunnossa olen pysynyt terveenä
 kun en ihan yksin ole siellä asustelut
 vaan lattianalla on ollut muita kutsumattomia asukkaita.

No nyt murehtimiset sivuun käsitöidenpariin!

2 kommenttia:

  1. Minä olen noista työpaikan asukeista sairastunut loppuiäksi :(. Ihanat verhot. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. verhoja ja huopia on ripusteltu kaappeihin joista vetää niin etä sukat jaloissa pyörii, nytkin pakkasta -30

    VastaaPoista