Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Neulekirjoja


Paljon on taas ilmestynyt uusia neulekirjoja,
erityisesti sukkakirjoja.
Kaikkien aikojen villasukat on novitan juhlakirja.
Ihan kivoja erityyppisiä malleja.
 

Muhkeat sukat on nimenä mukaan
 paksummille sukkalangoille tehty. 
Ohjeet on hyvin selkeitä kirjassa
 ja kiva tehdä .


Niina Laitisen sukkakalenteri.
Ensimmäinen tehty ja haastetta riitti,
mutta silti suunnitelmissä
 on tehdä ainakin muutama malli. 


huivi kirja on todella ihanna,
Muutaman olen jo tehnyt
 ja lisää haluan kokeilla.
 
Viimeinen ja aivan uunituore kirja on
Villasukkia Strömsöstä
Aivan uskomattomia kirjoneule töitä.
Innolla odotan milloin ehdin 
tämän aarearkun avata 
ja neuloa ihastuttavia neuleita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti