Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Erehtymistä ja onnistumista

Minulla on mennyt tämä alkuvuosi sukkalankojen vähentämiseen.
Lankoja on senverran,
että vähään aikaa ei muuta tehdäkään.

Monia sukkamalleja tekisi mieli kokeilla,
niitäkun riittää kirjoissa, lehdissä
ja netin ihmellisestä varastosta yllinkyllin.

Yksi niistä,
mitä mieli on tehnyt oppia on 
Olga eli siksaksukat

No malli löytyi kirjasta,
mikä on kauan ollut hyllyssä.

No koko on naistenkoko ja
kun käsialani on enemmän löysää kuin piukkaa
 otin pienemmät puikot esiin.
Tässäpä tulos


 No jotain meni pieleen!


Sitten tein uudestaan samalla ohjeella,
mutta isommilla puikoilla.
No tuli vähän levempivarsi,
mutta kun jalkaan laittoi,
niin hirvitti lankavälit.

Viimein etsin apua netistä,
ja fasebookin sukkaryhmästä
 löytyi parempi ohje.
 

Tämä alkaa jo muistuttaa oikeaa Olgasukkaa.
Näitä voisi tehdä myöhemminkin,
mutta nyt pitää jo kokeilla jotain muuta mallia,
toivotavasti ei tule yhtämonta sekundakappaletta kuin tässä.
 

No ei tämä neulominen saa olla liian vakavaa,
saa ihan luvankanssa nauraa omille räpellyksille!

2 kommenttia:

  1. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Meidän on lupa epäonnistua ja onnistua. Ei kaikki mene aina niinkuin siellä kuuluisassa 'Strömsössä'! Hyvän näköiset sukat.
    Sukkabuumi minullakin menossa ja ihan samasta syystä kuin sinullakin, lankoja pitää saada vähennettyä.

    VastaaPoista
  2. Kaikesta huolimatta lopputulos on kaunis. Välillä onnistuu, väliin ei. Eilen sain yhden sukan tehtyä valmiiksi kun huomasin että olin kuviomallista heittänyt yhden kerroksen pois. Keljutti, en kuitenkaan purkanut vaan päätin tehdä toiseenkin saman virheen.

    VastaaPoista