Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulunsomisteet 2014


Pidän koristella kotiani jouluna,
ja jokavuosi vähän eri lailla.
Tänävuona kun on uusi koti,
tuli siksikin ihan erilainen .
Tämän seinäkoristeen ostin joulunalla myyjäisistä.
Itse olen sitten sitä tuunannut,
ja kun joulu on ohi niin pitää kehitellä 
jotain muista koristeita siihen.


Kuusessa roikkuu nyt lapsuuden aarteiden lisäksi 
uutena pellavamassassa kasteltut koristeet
 ja valopallot.



juuri ennen joulua sain apua,
että sain raanut, ryjyn, taulut, kuultokudokset ym seinään.
Asunnon ilme muutui kovasti,
kun ei ole enää pelkät seinät,

Keittiön pöytä on mulla niin pitkä
 että pöytäliinnani ovat liian lyhyitä siihen,
vaikka niitä on paljon.


Rappustenpuissa riippuu viimevuona tekemät sydämet 
ja uudemmat pallot niiden yläpuolella.

Tähän loppuukin joulukoristelu.
Yläkerrassa ei voi mitenkään aistia joulua.
Seinät odottaa tauluja, kudonnaisia ym...
Muutenkin on siellä kovin keskeneräistä,
joten töitä riittää!


1 kommentti: