Kovin, kovin vaalenpunainen vauvakortti
Tietoja minusta
- riikan räpellykset
- Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.
maanantai 14. huhtikuuta 2025
Hissukka huivi
Hissukkahuivi Butik frillan ohje,
kahdella silkkimohairilangalla neulottu huivi.
Huivi tuli nopeasti valmiiksi,
ja varsinkin kun kesken neulomisen päätin sen antaa syntymäpäivälahjaksi heti.
Tällaisen voisi tehdä vastoista löytyvistä silkkimohaireista myös itselle.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2025
lauantai 12. huhtikuuta 2025
Aloittamisen vaikeutta
Itsetehtyjeni korttien varasto on hupentunut kovin pieneksi.
Tarvikeiden määrä ei kylläkään.
Pitäisi saada vaan innostus tekemiseen takaisin.
Ensiksi vaan pitäisi saada aikaan joulukorttiaihioiden tarvikkeet pois näkyviltä kaappin,
niin voisi aloittaa muiden korttien teon.
keskiviikko 2. huhtikuuta 2025
Meidän metsä sukat
Meidän metsäsukat löytuu Merja Palinin metsäaiheisesta sukkakirjasta.
Kudoin nämä sukkapuikoilla ja ja kumpikin sukka oli yhtäaikaan työnalla.
Välillä toinen oli edemmällä kuin toinen,
Näin käsiala pysyy samana ja ei motivaatio laske ensimmäisen sukan valmistuttua.
Kaikkia värejä löytyi kaapista hyvin.













