Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

maanantai 29. heinäkuuta 2024

Kesäkurpitsaa

Kesäkurpitsa on mun lempari kasviksia.

Yritän löytää aina jotain uutta ohjetta sille

vanhojen tuttujen lisäksi.

näistä pihveistä varmaan tuli sellainen


 

perjantai 26. heinäkuuta 2024

torstai 25. heinäkuuta 2024

Helppo ja murea mustikkapiirakka

 

Ihan perushelppo mustikkapiirakka.

Pohjaan lisätyt kaurahiutaleet tekee siitä murean.

Tällä ohjeella täytyy leipoa useamminkin.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2024

Sulotee

Sulotee paita Pelpakka langasta neulottuna.

Lanka on kasvinväreillävärjätty,

 mikä ihanasti raidottipuseroa,

niinkuin olisi rairoitettu eri langoilla.

Langassa on albakkaa, pellavaa ja silkkiä.

Ihanan kevyt paita tuli ja on ollut jo käytössä.



 

maanantai 22. heinäkuuta 2024

Vähän muokattu malli

Neulemuistoja mummolasta lehdestä
malli vaarinranta muokattuna.
Eli tein lyhyempänä vareren kuin mallissa.




tiistai 16. heinäkuuta 2024

Taukoa korttienteosta


 Taas on ollut pitkätauko kun en oöe tehnyt ainuttakkaan korttia.

Yks sentään on nyt tullut tehtyä.

perjantai 12. heinäkuuta 2024

Kangasostoksilla

Ihania kankaita ei voi vastustaa !

Majapuulla oli taas avoimet ovet päivä ja pyöräilin sinne.

Ylimäisestä pitäisi ommella mekko ja alimaisesta 

tunikapusero työhön.



 

Käsityökirppis 2024

Jokakesäinen käsityökirppis Klemmarikellarin ympäristössä.

Tavaraa oli taas mulla paljon myynissä, 

vaikka kuvasta voi näyttää vähäiseltä.

Ostajie ei ollut niinpaljonkun kun ennen,

mutta myin paremmin kuin aikaisemmin.



 

perjantai 5. heinäkuuta 2024

Rytmisukat

 

Rytmisukat Novitan uusimasta sukkalehdestä.

Oranssilanka on jotain omaa varastolankaa.

Sinikirjavainen on taas kevään arvontavoittolankaa.