Tietoja minusta

Oma valokuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Vanhoja lehtiä

Nyt kun kesälomani alkoi tänään pitäisi olla aikaa lueskella vanhoja lehtiä, tai niin luulisi. Toisin taitaa silti käydä. Talven aikana posti on kulettanut monen moista lehteä, ja suurin osa niistä on lukematta. Niiden lehtien lisäksi olen hurahtunut oikeen vanhoihin lehtiin.
Ensin niihin törmäsin ja ihastuin Turun käsityö ja antiikki messuilla. Myöhemmin olen löytänyt joiltai kirpputoreilta lisää.

Käsityöohjeita on mukava katsella, tekemättä nuo taidokkaat työt kyllä jää.
Senverran pölyisiä lehdet ovat että pitää kauniina päivänä ottaa parvekkeelle kaveriksi ja lukea ja ihastua niihin siellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti