Tietoja minusta

Oma valokuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

perjantai 29. maaliskuuta 2019

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Helppokakku


Uusimmassa leivotaan lehdessä
oli tämä Viktoria kakun ohje.
Kakkupohjassa kaademummaa mausteena
ja välissä  kermavaahto 
ja hillo sekoitettuna yhteen.


lauantai 23. maaliskuuta 2019

Postikorttikuva


Leimakuvat ei ole oikein minun juttu.
Tässä yksi niistä harvoista leimakuvista
 mistä pidän.

maanantai 18. maaliskuuta 2019

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Kässämessut


Viimevuonna olin Turun käsityömessuilla,
petyin tarjontaan aika lailla.
Päätin silloin että tänä vuonna en mene,
no kuinkas kävikään.
Vapaa viikonloppu satui juuri tähän,
ja päätin lähteä.
 

Odotukset ei olleet suuret,
joten ei tarvinnut paljon pettyäkään.
 

Näyttely on enemmän valmien tuotteiden myyntiä,
kun itse katselen 
enemmän tarvikkeita ja uusia ideoita. 


Kaikesta huolimatta tunnelma on aina kiva,
kuten tämä traktori .
 

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Tulipa hankittua tällainen


Kangaspuista kun vaan haaveilen,
niin tuli hankittua tällainen vanha 
jonka toimivuudesta ei ole tietoa.
Kangaspuita todella haluaisin 
mutta asunnon neliöt 
ei anna myöden sen hankintaa.
Kunhan saan tälle sopivan pöydän
 niin kokeilen jollain pienellä loimella.
Saa nähdä miten sitten käy.
 

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Kauan kesti, mutta valmiiksi tuli.


Nämä sukat tuli neulottua
kaun sitten,
kuvion silmukointi vaan kesti ja kesti.
 

Sukan ohje löytyi novitan juhlakirjasta.
 

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Pullakupit


Eilisen laskiaspäivän kunniaksi 
tein niin pienen pullatakinan kuin pystyi.
Pullakuppeja täytteillä
eli vähän erilainen laskiaspulla. 
Ohje löytyi netistä miten kupit onnistui tehdä,
eli mufinssivuokien väärälle puolelle.