Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

torstai 21. toukokuuta 2015

Mitä vapaapäivänä voi tehdä muutakuin kutoa



Pitkästä aikaan taas
rakkaan harrastuksen parissa
vapaapäivä kulunut.
 

Aloitin eilen töiden jälkeen poppanaliinan kutomisen.
Tarkoitus oli vähän aloittaa
ja tänään varsinaisesti kutoa,
mutta kudoin eilen  150 cm levetä poppanaa 
noin 170cm.
Tällepäivälle ei sitä sitten jäänyt kuin vajaa metri kudottavaksi.
 


kuteita olisi ollut 
vaikka toisenkin samanmoisen liinan tekoon asti.
 

1 kommentti:

  1. Vau ��
    Kun vauhtiin pääsee!
    Ite haaveilen päästä poppanan tai maton paukuttamiseen, olen joskus kokeillut.

    Olet kyllä näppärä!
    Ihanaa kesää sinulle.

    VastaaPoista