Tietoja minusta

Oma valokuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

torstai 22. marraskuuta 2012

Matkakäsitöitä 1

Menneenä sunnuntaina tein pika käynnin Jyväskylään tätin syntäreille.
Aamulla aikaisin junaan ja illalla takaisin.

Junassa oli taas aikaa käsitöille ja siellä syntyikin sitten kaksi.


yhdeltä puolelta 


ja toiselta.


niin ja pipo päässä.

Naapurin valokuvaja täti kyllä sanoi että olen tehnyt parempiakin kuin tämä, 
mutta itse ihan viihdyn tässä.

Siis virkattu suorakaide
ja kulmat taitetaan sisään kun päähän laittaa.

Tämä siis oli ensimmäinen tekele junassa
ja perässä kuuluu siitä toisesta.

1 kommentti:

  1. Voi että on hauska monitoimi pipo:)
    Jos kaupassa tulee lisä kassin tarve, lainatan pipoa, tai jos päätä palelee lainataan kassia:)) Todella hieno ja hauska juttu

    VastaaPoista