Tietoja minusta

Oma valokuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Käsintehty tämäkin


Taas tämä sunnuntai juttunen jostain vanhasta käsityöstä.

Tottakai tämä piirongiki on käsintehty!
Tekijää en tiedä.
En tiedä milloin tehty, ehkä 1800 luvulla.
Sen mitä tiedän on,
että piironki palveli pitkään isäni lapsuuskodissa
päätyen kuuskytluvulla romukaapiksi lapsuus kotiini, kunnes
eräs tuttava sanoi jos tuo ei tuosta lähde niin hän vie, niinpä vanhempani veivät kaapin entisöitäväksi.

lopputulos oli hyvä!
Kaikkien hylkäämästä tulikin kodin kaunistus.


Samaanaikaan löytyi aitan uumenista peililaatikoineen, 
mikä oli tietenkin tosi huonokuntoinen.
Entisöinti sai peilille uuden ilmeen ja sen jälkeen nämä kaksi on olleet yhdessä.
Niin silloinkuin ne olivat vanhempieni kodeissa ja nyt minulla.



Tämä tuntemattoman tekijän,
tuntemattomana vuonna tehty taidokas piironki
muistuttaa minua isääni ja hänen ihanaa lapsuuskotia.
Tärkeä muisto lapsuudesta.

3 kommenttia:

  1. Mielettömän upee piironki, hyvä että kunnostettiin.
    Vanhoissa huonekaluissa on sielukkuutta:)

    VastaaPoista
  2. Upeat ja taidokkaat työt. Vanhoissa kalusteissa on sitä jotakin.

    VastaaPoista
  3. WAU!!! Mikä piironki, ihana kertakaikkiaan:) Itse kans tykkäisin kaikista vanhoista vaan kun ei sovi huusholliin...siis on liian pieni:)) Ai onhan mulla tuo äidiltä saamani klaffilipasto jonka olen sitten luvannut pojalleni kun raaskin luopua!

    VastaaPoista