Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

lauantai 27. tammikuuta 2024

Metsänpaita steekattuna

Steekausta olen pitkäänmiettinyt,

kun käytän paljon neuletakkeja.

Käytännössä eneemän kuin neulepuseroita.


Kun näin metsänpaita mallin Lankavalta,

niin heräsi ajatus että saisiko tästä takin steekamalla.

Lankana tässä on Pirtinkehhrämön lampaanvillaa.

Tein ensin S koon, mutta kuviosta tuli ihan liian pieni.

Kokoerot olivat aika suuria ja M koko olisi ollut 32 silmukkaa suurempi.

Muutin sitten mallia niin .että eteen tuli yksipuu lisää.

Steekaussilmukoita mietinpitkään.

Sain neuvon että ainostaa kaksinurjaa silmukkaa.

Tein niin, vaikka kaikki netin ohjeet sanoi muuta.





Ompeliminen onnistui sittenkin hyvin,

silmukkarivienvähyydestä huolimatta.



Lopuksi piti löytää sopivat napit ja nauha.

Lopputulokseen olen tyytyväinen.

Nyt minulla on lämmin villatakki!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti