Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

torstai 1. syyskuuta 2022

Neulon,puran,neulon, puran...................

Kertomus neulomisesta ja purkamisesta.

Otin sadangamman merinolankakerän mukaan 

Viron reissulleni.

Katsoin,että malli on kovin helppo ja nopea tehdä.

Ohjeessa kylläkin lankaa oli mennyt 150g,

mutta päätin käyttää suurempaa puikkoa kuin ohjeessa.

Luin ohjetta ja kudoin jo aika pitkälle,

kunnes ymmärsin tehneeni virheen.

Toisen reunan reikäkerros oli kokonaan jäänyt tekemättä.

Ei muuta kuin kaikki purkuun ja ihan alusta.

Jaaoin samalla kahteen kerään langat.

Taas tein pitkälle,

kunnes ymmärsin että huivi koostuu kolmesta osiosta.

Kun olin tekemässä keskusosaa eli ei lisäyksiä,

niin siitä olisi tullut liian lyhyt.

Eli taas purin.

Työt taas jatkui.

viimein tuli valmiiksikin.

Mitä tästä opin?

Pitäisi tarkemmin lukea ohjetta,

eikä ajatella että kyllä tämän osaan ilman ohjettakin.

 





 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti