Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Olipa kerran ryijypaketti


Oli kai vuosi 2009 kun kävin
Jyväskylään käsityömessuilla.
Siellä oli yhdessä pöydässä 
toinen toistansa ihastuttavia ryijypaketteja.
Ihastuin koivuaiheeseen,
ei mikään ihme 
sitä minulla on kuultodoksissa mukeissa jne.
Muistan kun myyjä sanoi,
että ryijynteko tähän valmiiseen pohjaan on
 niin helppoa ja nopeaa,
että ei ehdi lehdet tulla puihin ,
kun olen saanut tämän valmiiksi.

No ihan niin ei ole käynyt.
Useampi kevät on kulunut
 ja monet koivunlehdet puhjennut,
kunnes tänä talvella otin työn esiin paketista,
ja tavoitteena saada se valmiiksi
 ennen lehtien puhkeamista.

Ja valmiiksi tuli ennen.....
Seuraavan ryijyn kyllä mieluimmin teen kangaspuissa.
 

2 kommenttia:

  1. Hieno ryijy tulikin, ja ennen puiden lehtiä ;)! Olen ajatellut monesti kolmen pienen ryijyn sarjaa tuohon eteisen ja olohuoneen välille. Koivuaiheisia olen suunnitellut, josko olisi rungonpalaa, lehtiä ja vaikka oksistoa.... Mutta tämä edistää ajatuksiani, jos niitä on saatavana valmiina paketteina, koska en ole kuin ala-asteella ryijyä väkertänyt... Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Hienoa kun tuli valmiiksi ! Keskeneräsisiä käsitöitä meillä taitaa olla kaikilla kaapin perukoilla :)

    VastaaPoista