Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Koivujen aikaa

Tänäkevänä koivut tulivat niin nopeasti lehtiin
ettei juuri hiirenkorvia kerinnyt näkemään saati kuvaamaan


Lapsuuden kodin pihassa
on monta suurta koivua.
Ihan keittiönikkunan läheisyydessä oli kaksihaarainen,
 mikä oli joskus ollut kolmekin haarainen koivu.


Isäni piirsi tämän mallin aikoinaan.
Äiti ja minä sitten kudoimme
lukemattoman määrän koivunoksia.

Tämä yksi kappale on mulla,
mutta niitä tulee aina vastaan,
kuten vanhustenpalvelutalossa syntymä pitäjässäni.
Kävin siellä jokin aika sitten,
 ja yllätyin tällähän on äitini tekemä koivu.




2 kommenttia: