Tietoja minusta

Oma valokuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 Ekohuopatyöt



Ekohuopa oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus
käsityömateriaalina.
Taitokeskuksesta ostin ensin 3cm
ekonauhaa ja ohjeen mukaan
tein korin.
 


Sitten ostin Taitokeskuksesta
sentin levystä ekonaukaa.
Rullalankojen loppuja ja ompelukone soimaan,
ja syntyi itselleni oikein tykätty käsilaukku.
Tätä laukkua olen kyllä ahkerasti käyttänyt.
Äitini vanha vyö toimii hihnana.

 

Kunpaakin ekohuopanauhaa jäi,
joten jotain pientä kivaa pitäisi tehdä.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 Patalaput


Patalappuja tuli neulottua
ja virkattua taas itselle
 ja varastoon tuliaisiin.
 

Onteluneulontaa tuli kokeiltua.
 


 
 Virkattuja mekko patalappuja
vähän eri ohjeella kuin joskus aikaisemmin.




maanantai 23. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 Sukat


Viimevuonna ei tullut
kovin monta sukkaparia neulottua.
Ostin kauneimmat villasukat kirjan,
Kirjan ihanat ja selkeät mallit on olleet minun mieleen.
Muutamat sukat niiden ohjeilla olen tehnyt
ja lisää tulee kun vaan aika antaa myöden.
Nämä sukkamallit  ovat juuri siitä kirjasta .


lauantai 21. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 matkat



Viimevuona en käynyt missään
kauempana.
Taidenäyttelyssä Helsingissä
ja kutomista mustikan poiminnan lomassa 
omalla kalliolla.
 


Katumattoa Ylivieskasta
ja kudottuja tekstelejä
Tallinasta. 




Viimeksi kävin kädentaidonmessuilla
Tamperella.
 

torstai 19. tammikuuta 2017

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 Huivit


Viimevuosi oli oikein
huivi vuosi.
Tarkoitus oli neuloa huivi joka kuukaudelle.
 

Aluksi tavoite tuli hyvin saavutetuksi,
olin jopa etuajassa.
Sitten tuli susia eli
ei julkaisukelpoisia huiveja.
Lopulta syksyllä aloitettu opiskelu,
vei mahdollisuudet päästä tavoitteeseen.
 

langoista ja malleista se ei olisi ollut kiinni.
 


perjantai 13. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 neuleet



Neulottua tuli mm. kolme
neuletakkia. Ainakin näihin töihin kului
lankoja, mitkä kauan olivat kaapissa odotelleet vuoroaan.
 




maanantai 9. tammikuuta 2017

2016 virkkaus osa 2

 Ruusuja, ruusuja,


ja kuviovirkkauksen opettelua.
 

kaksi pitkään mielessä työtäkin valmistui
sairaslomanaikaan.
 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

2016 virkkaus osa 1


Virkattuakin tuli viimevuonna,
vaikka aina enemmän haluaisi.




Kukkia,kukkia
tuli kokeiltua monenlaisia.
Osa malleista meni öö mappiin 
ja osasta tuli suosikkejani.