Tietoja minusta

Oma valokuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Mustikkaa ja pyäräilyä


Mustikkaa on riittänyt kerättäväksi
ja siinä samassa on tullut  
pyöräiltyä yli 50km
syntymäseudulleni ja
takaisin.


Uusia pyöräteitä on talven aikaa valmistunut
tulevan mootoritien läheisyyteen.
 

Ei mustikkareissua ilman käsityötä,
eipä tietenkään.
 
Ja sen verran marjoja mukaan,
minkä kulkupeli jaksaa kantaa.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Mufvi


Heti lomani alettua
lähdin tapaaman
erästä sukulaisvanhusta.
 

Tuliaisiksi tein kaksi
hypistely muhvia.
Ennen en moisia ole tehnyt,
joten miettimistä riitti koossa ym.
 

Koristeista ei ollut pulaa,
ja niitä sitten tuli runsaasti.
 



perjantai 29. heinäkuuta 2016

Mennyttäaikaa


Minulle tuli älli löytää 
vanhanajan kello.
Tarkoitus olisi sisustaa tätä kulmaa 
vähän  50- luvun henkeen.


Toinen retro kohde oli taas,
junamatka entisvanhalla junalla
Turusta Uuteenkaupunkiin.

Omat lapsuuden muistot kolmosluokasta,
puuvaunuista 
ja lättähatujen tunnelmasta
heräsi taas henkiin.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kesävieraidenaikaa


kesä on kesävieraidenaikaa,
niin kutsuttujen kuin kutsumattomienkin.

 

Tämä orava vieras kurkisti sisälle,
mutta kai sisällä oli niin hurja emäntä,
että päätti hyppiä takapihan
aitoja ympäri.
 


sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Retromekko


Ei varmaan blogianiseuravia ole
jäänyt epäselväksi,
että vihreä on yksi lempiväreistäni.
Tämä retromekko löytö on niin 
minun värejäni.
En kyllä minnekään ole uskaltanut
 tällä mennä kotona vaan pidän. 


lauantai 9. heinäkuuta 2016

maanantai 4. heinäkuuta 2016

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Keskiaikamarkkinat -16


Taas tuli käytyä 
keskiaikamarkkinoilla.
 

Olen arka ottamaan kuvia,
mutta tässä jotain tunnelmakuvia.
 






Joen toiseltapuolelta 
markkinakojusta
löytyi nämä alpakkalangat.
Calle ja Ester alpakka eläimistä.